Valtuusto asetti talousarviossa 2021 HUSille neljä sitovaa taloudellista tavoitetta ja viisi strategiaan liittyvää tavoitetta. Lisäksi tytäryhteisöille asetettiin taloudellisia tavoitteita.
Sitovien tavoitteiden toteutuminen
Sitovat taloudelliset tavoitteet koskivat tilikauden tulosta, sitovia nettokuluja, investointien yhteismäärää sekä pitkäaikaisen lainakannan enimmäismäärää tilikauden lopussa. Tavoitteista toteutui alkuperäiseen talousarvioon verrattuna sitovat nettokulut (1 912,6 milj. euroa), investointien yhteismäärä (291 milj. euroa) sekä pitkäaikaisen lainakannan enimmäismäärä (854 milj. euroa). Joulukuussa talousarviota muutettiin tilikauden tuloksen osalta siten, että saavutettiin 15 miljoonan euron ylijäämäinen tulos. Ylijäämällä katettiin taseeseen kertynyt vastaavan suuruinen alijäämä vuodelta 2019.
Strategisten tavoitteiden toteutuminen
Vuodelle 2021 asetettiin viisi strategista tavoitetta. Talousarviossa niille asetettiin kuusi mittaria, mutta tilinpäätöksessä raportoitiin yhdeksän mittarin toteuma, joista kahdeksan oli määrällisiä ja yksi kuvasi kehittämishankkeiden etenemistä. Viidestä strategisesta tavoitteesta yksi toteutui ja kaksi toteutui osittain. Kahta tavoitetta ei saavutettu.
Strategiset tavoitteet ja niiden toteutuminen
- Potilaita hoidetaan tehokkaasti mobiili-, etä- ja digihoitopoluilla –Tavoite toteutui osittain.
- Laadukas johtaminen ja osaamisen jatkuvuus varmistetaan – Tavoite ei toteutunut.
- Asiakaskokemusta mitataan ja kehitetään palautteen pohjalta kaikkialla HUSissa – Tavoite toteutui osittain.
- Asiakkaita hoidetaan yhtenäisesti ja integroiduilla poluilla yhdessä perusterveydenhuollon kanssa – Tavoite toteutui.
- Tuottavuusohjelman toteutumista ja vaikutuksia seurataan kattavasti – Tavoite ei toteutunut.
Tarkastuslautakunta kiinnittää huomiota siihen, että strategisten tavoitteiden mittarit ovat osin muuttuneet talousarvion hyväksymisen jälkeen. Mittarien toteumat tulisi raportoida talousarviossa asetettujen mittarien mukaisesti.
Tytäryhteisöille asetettujen tavoitteiden toteutuminen
HUSin neljälle tytäryhteisölle; HUS-Kiinteistöt Oy:lle, Orton Oy:lle, Puro tekstiilihuoltopalvelut Oy:lle ja HYKS-instituutti Oy:lle, asetettiin sitovia tavoitteita, jotka koskivat yhtiöiden tulosta, tuottavuutta ja pääoman tuottoa. HYKS-instituutille asetettiin lisäksi tutkimusten määrään liittyvä tavoite.
HUS-Kiinteistöt Oy ja HYKS instituutti Oy saavuttivat niille asetetut tavoitteet. Toimintansa 1.1.2021 aloittanut Puro tekstiilihuoltopalvelut Oy saavutti sille asetetut tavoitteet osittain. Orton Oy ei saavuttanut sille asetettuja tulos- eikä oman pääoman tuottotavoitetta.
Valtuuston asettamien tavoitteiden toteutuminen on kuvattu yksityiskohtaisemmin arviointikertomuksessa 2021 (PDF 4 Mt).