Pula terveydenhuoltoalan osaajista koskettaa koko Suomea ja kilpailu osaavasta työvoimasta on kiristynyt. Haasteet henkilöstön saatavuudessa on HUSissa tunnistettu ja sekä hallitus että valtuusto kiinnittivät asiaan huomiota vuonna 2021. Henkilöstön hyvinvoinnin tukemiseksi on otettu käyttöön liikunta- ja kulttuurisetelit, kertaluontoista palkitsemista on tarkoitus lisätä ja työterveyshuoltoa kehittää. Lisäksi on käynnistetty palkkakehitysohjelman valmistelu.
HUSissa esihenkilöt ovat toistaiseksi itse vastanneet henkilöstön rekrytoinneista. Vuonna 2021 aloitettiin pilotointi alueellisen rekrytoijan toimenkuvasta, josta on saatu hyviä kokemuksia. Toisin kuin monissa muissa terveydenhuollon organisaatioissa, laajempaan kansainväliseen rekrytointiin ei vielä ole HUSissa ryhdytty.
Hakijamäärät ja henkilöstön vaihtuvuus
Hakijamäärät HUSin avoimiin työpaikkoihin ovat olleet viime vuosina laskussa. Vuoden 2021 hakijamäärä oli 23 prosenttia pienempi edelliseen vuoteen verrattuna samalla kun avoimien työpaikkojen määrä kasvoi 14 prosentilla. Huomionarvoista on erityisesti hoitohenkilökunnan hakijamäärien lasku viime vuosina. Vuonna 2021 yhteen avoimeen hoitotyön työpaikkaan saatiin keskimäärin seitsemän hakemusta, kun vuonna 2017 hakemuksia saatiin noin 22. Hallinnon tehtäviin hakijoita on riittänyt hyvin. Vuonna 2021 vakinaisen henkilöstön lähtövaihtuvuus ilman eläkkeitä oli 7,9 prosenttia (2020: 5,8 %) ja eläkkeelle jääneet huomioiden 10,5 prosenttia (2020: 8,6 %).
Opiskelijat ovat tärkeä rekrytoinnin kohderyhmä, koska myönteiset kokemukset harjoittelujaksoista kannustavat hakeutumaan HUSiin töihin valmistumisen jälkeen. Vuonna 2021 ammattikorkeakoulu- ja toisen asteen opiskelijat antoivat ohjauksen laadun keskiarvoksi 8,84 ja erikoistuvat lääkärit 7,03 (asteikko 1–10). Ammattikorkeakoulu- ja toisen asteen opiskelijat olivat valmiimpia suosittelemaan työyksikköä opiskelijatovereilleen kuin erikoistuvat lääkärit. Nuorten Lääkärien yhdistyksen koulutuspaikkakyselyssä 2021 HUS sai kolme tähteä viidestä samoin kuin edellisenäkin vuonna.
HUSin palkkausjärjestelmä rekrytoinnin näkökulmasta
Vuotta 2020 koskevien tilastotietojen mukaan HUSin peruspalkoissa ei ole suuria eroja kansalliseen keskiarvoon verrattuna useimpien ammattiryhmien osalta. Erikoislääkäreiden ja erikoistuvien lääkäreiden, sekä laitoshuoltajien peruspalkat ovat hieman kansallista keskiarvoa alhaisemmat. Huomionarvoista on se, että myös esimerkiksi sairaanhoitajien sekä röntgen- ja laboratoriohoitajien palkat ovat samalla tasolla kansallisen keskiarvon kanssa, vaikka pääkaupunkiseudun kustannustaso on muuta maata korkeampi.
Vuoden 2022 talousarvioon on varattu 20 miljoonaa euroa, joka kohdennetaan henkilöstön kertaluonteiseen palkitsemiseen, palkkatasojen korotuksiin, suoritepalkkiomallin laajentamiseen sekä palkkakehitysohjelman jalkauttamiseen. Palkkarakenteeseen on tarkoitus tehdä pysyviä muutoksia, joilla osin vastataan henkilöstön saatavuuteen liittyviin haasteisiin.
Arviointi on kuvattu yksityiskohtaisemmin arviointikertomuksessa 2021 (PDF 4 Mt).