Arvioinnissa selvitettiin Hyvinkään sairaanhoitoalueelle asetettujen tavoitteiden toteutumista vuonna 2020, erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon yhteistyön tuloksia, HUS-kokonaisuuden ohjaamista koronapandemiassa sekä Apotin käyttöönoton vaikutuksia sairaanhoitoalueella.
Sairaanhoitoalueelle asetetut tavoitteet toteutuivat heikosti poikkeuksellisena vuonna
Koronapandemian vuoksi sairaanhoitoalueen toiminta- ja henkilöstökulut kasvoivat samalla, kun toimintatuotot pienenivät. Vuoden 2020 tulos oli 4,9 miljoonaa euroa alijäämäinen ja sitovat nettokulut (106 788 000 euroa) toteutuivat noin neljä prosenttia budjetoitua alhaisempana.
Potilaskohtaiset kustannukset (1 931 euroa/potilas) nousivat lähes viisi prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna eikä valtuuston asettamaa yhden prosentin tuottavuustavoitetta saavutettu. Sairaanhoitoalueen 5,1 miljoonan euron tuottavuusohjelmasta toteutui 72 prosenttia. Suurimmat säästöt saavutettiin Apotin puheentunnistuksen käytöllä sekä laboratorio- ja kuvantamistutkimusten käytön tarkastelulla. Huomattavia säästöjä saavutettiin myös vähentämällä vuokratyövoiman käyttöä sekä lääke- ja tarvikekuluissa kilpailutuksilla.
Strategisista tavoitteista toteutui yksi – asiakaspalautteen vaikuttavuutta koskeva tavoite. Organisaation suorituskykyä kuvaavista 19 operatiivisesta tavoitteesta kuusi toteutui, 10 jäi saavuttamatta ja kolmen tavoitearvoa ei raportoitu. Parhaiten operatiivisista tavoitteista toteutuivat hoidon laadulle asetetut tavoitteet.
Erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon yhteistyöllä on saavutettu hyviä tuloksia
Yhteistyön tiivistäminen erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon välillä on HUSin ja Keusoten alueen kuntien yhteinen tavoite. Yhteistyön tiivistämistä pidetään tärkeänä erityisesti paljon palveluja tarvitsevien ihmisten palveluissa.
Hyvinkään sairaanhoitoalueella erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon yhteistyötä tehdään muun muassa päivystys-, kotisairaala-, ja kuntoutuspalveluissa sekä ikääntyneiden ja palliatiivista hoitoa saavien potilaiden hoidossa. Yhteistyön tuloksena on voitu vähentää sairaalapaikkoja ja yhteispäivystyksen käyttöä. Yhteistyön tuloksia ovat myös toimivat konsultaatiokäytännöt, vuokratyövoiman käytön merkittävä vähentyminen sekä yhteisillä hankkeilla saavutetut taloudelliset hyödyt. Alueellisia hoitoketjuja on luotu useita, esimerkiksi keuhkosairauksien, kirurgian ja sydän- ja verisuonisairauksien erikoisalojen potilaille. Tarvetta on kuitenkin edelleen kehittää erityisesti ikääntyneiden hoito- ja palveluketjuja.
Apotti-tietojärjestelmän käyttöönotto
Apotti-tietojärjestelmä otettiin Hyvinkään sairaanhoitoalueella käyttöön 1.2.2020. Käyttöönottoon on liittynyt haasteita, mutta niistä huolimatta järjestelmän kanssa toimittiin onnistuneesti koronapandemian aiheuttamassa poikkeustilanteessa. Käyttöönoton vuoksi palvelutuotanto supistui 5,3 prosenttia vuonna 2019 ja 7,1 prosenttia vuonna 2020. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että palvelutuotannon supistuminen on tilapäistä. Vuonna 2020 Hyvinkään sairaanhoitoalueen Apottiin liittyneet henkilöstökulut olivat noin 930 000 euroa ja järjestelmäkulut noin 417 000 euroa.
Yksityiskohtaisempi kuvaus arvioinnista on esitetty vuoden 2020 arviointikertomuksessa (PDF 5 Mt) ja arviointimuistiossa (PDF 296 kt).