Tarkastuslautakunta selvitti tutkimukselle asetettujen tavoitteiden toteutumista sekä tutkimusrahoituksen ja yritysyhteistyön kehitystä HUSissa.
HUSin tutkimustyön painopiste on selvästi kliinisessä tutkimuksessa, niin kuin pitääkin. Sen sijaan vaikuttavuustutkimuksen ja hoitotieteellisen tutkimuksen painoarvo on ollut pieni niiden merkitykseen nähden. Hoitotieteen tutkimukseen on panostettu perustamalla vuonna 2019 Hoito- ja terveystieteiden tutkimuskeskus, mutta HUSista puuttuu edelleen järjestelmällinen vaikuttavuustutkimus ja sen edistämiseksi tulisi laatia toimintasuunnitelma.
HUSin ja Helsingin yliopiston tutkimus lukuina
- Lääketieteellisestä tiedekunnasta valmistui vuonna 2019 yhteensä 147 väitöskirjaa, hieman enemmän kuin aikaisempina vuosina. Hoitotieteen väitöskirjoja valmistui kaksi.
- Tieteellisiä artikkeleita on julkaistu vuosittain Helsingin yliopiston tai HUSin toimesta yhteensä runsas 3000. Määrä on pysynyt suunnilleen samalla tasolla viime vuosina.
- Uusista kliinisistä lääketutkimuksista Fimeaan tehtyjen ilmoitusten lukumäärä pysyi tasaisena koko 2010-luvun, mutta oli lähes 40 prosenttia alhaisempi kuin edeltävän vuosikymmenen aikana.
Valtion tutkimusrahoitusta korvataan yhä enemmän HUSin omalla rahoituksella
Valtion tutkimusmääräraha oli vuonna 2019 yhteensä 9,4 miljoonaa euroa ja HUSin oma tutkimusrahoitus 15 miljoonaa euroa. Valtion rahoitus on pienentynyt vuosi vuodelta, mutta nousi vuonna 2019 edellisen vuoden tasosta runsaalla kahdella miljoonalla eurolla. HUSin oman tutkimusmäärärahan merkittävä kasvu viime vuosina on osin korvannut valtion rahoituksen kaventumista.
Muuta ulkoista tutkimusrahoitusta oli HUSissa vuonna 2019 käytössä 7,3 miljoonaa euroa (v. 2018 6,2 miljoonaa euroa), josta suurin osa tuli Business Finlandilta. Myös EU on tärkeä tutkimuksen rahoittaja ja HUS on vuonna 2019 panostanut EU rahoituksen kasvattamiseen ja yhteistyön lisäämiseen.
Tutkimusta tukevia rakenteita on vahvistettu
HUSissa on viime vuosina tehty useita toimenpiteitä tutkimuksen edistämiseksi.
- HUSissa on aloitettu tutkimushoitajien koulutus. Koulutettuja tutkimushoitajia on jo noin 100.
- Tutkimusluvan ja eettisen toimikunnan lausunnon hakemista on pyritty helpottamaan luomalla HUSiin sähköinen Tutkijan työpöytä -asiointiportaali.
- Tutkijan polku -hankkeessa pyritään kehittämään tutkimuksen ja opetuksen ohjelmistoja asiakaskeskeisempään suuntaan.
- Tutkimusanalyysien tueksi tarjotaan biostatistikon konsultaatiopalveluita.
- Biopankki ja Tietoallas ovat molemmat merkittäviä tutkimuksen mahdollistajia. Niiden hyödyntäminen kuitenkin edellyttää, että niissä olevat tietosisällöt saadaan tutkijoiden käyttöön sujuvasti ilman liiallista byrokratiaa.
- Juuri julkaistu -sarja nostaa esiin julkaistuja HUSin tutkimustuloksia, ja antaa HUSin tutkimukselle tärkeää näkyvyyttä.
- Tutkimusta tukevan yritysyhteistyön edistämiseksi on palkattu teknologiapäällikkö ja perustettu neuvoa-antava ohjausryhmä.
Lisähuomioita vaativia alueita
HUSilla ei ole kliinisen tutkimuksen yksikköä, mikä poikkeaa monien muiden yliopistosairaaloiden kansainvälisestä käytännöstä. Arvioinnissa haastateltujen asiantuntijoiden mielestä HUSissa pitäisi harkita tällaisen yksikön perustamista. Yksikköön voitaisiin koota moniammatillinen osaaminen palvelemaan kaikkia HUSissa tutkimusta tekeviä. Se myös mahdollistaisi tutkimusrahoituksen paremman koordinoinnin ja helpottasi tulosalueiden painetta perustaa omia tutkimusyksiköitä. Kliininen tutkimusyksikkö parantaisi HUSin kilpailukykyä ja vetovoimaisuutta myös kansainvälisillä tutkimusmarkkinoilla.
Yksityiskohtaisempi kuvaus arvioinnista on esitetty vuoden 2019 arviointikertomuksessa (PDF 1,74 Mt).