Tarkastuslautakunta selvitti HUSin hankinnoissa esiin tulleita epäkohtia, koska vuoden 2019 aikana tuli ilmi, että HUS on tehnyt hankintoja kilpailuttamatta. Tilinpäätös ja toimintakertomus 2019 asiakirjan mukaan hankintatoimessa esille tulleita ongelmia pidetään merkittävänä taloudellisena ja toiminnallisena riskinä HUSille. Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) on esittänyt markkinaoikeudelle yhteensä 160 000 euron seuraamusmaksujen määräämistä HUSille.
Ulkopuolisen selvityksen mukaan kilpailuttamatta tehtyjen hankintojen tarkkaa arvoa ja lukumäärää ei ole mahdollista selvittää HUSin järjestelmien perusteella. Myös hankintoihin liittyvien riskien hallinnassa ja sisäisessä valvonnassa havaittiin puutteita.
Tarkastuslautakunta pitää erittäin vakavana hankintalain noudattamatta jättämistä ja kiinnittää vakavaa huomiota siihen, ettei sisäinen valvonta ole hankintojen osalta toteutunut valtuuston hyväksymän hallintosäännön mukaisesti, mikä on mahdollistanut lainvastaisen sekä HUSin sääntöjen ja ohjeiden vastaisen toiminnan.
Tarkastuslautakunta toteaa, että eri selvityksissä esiin tullut, pitkään jatkunut toimintatapa on osoitus siitä, että hankintatointa ei ole järjestetty tuloksellisesti ja tarkoituksenmukaisesti.
Yksityiskohtaisempi kuvaus arvioinnista on esitetty vuoden 2019 arviointikertomuksessa (PDF 1,74 Mt).