Talouden toteutuminen sekä valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet

Talousarviota laadittaessa ei tiedetty koronapandemiasta ja sen aiheuttamista merkittävistä vaikutuksista talouteen ja toimintaan. HUSin toimintakulut olivat yhteensä noin 2,6 miljardia euroa ja tilikausi päätyi nollatulokseen kunnille tehdyn 37,2 miljoonan euron lisäkannon jälkeen.  HUS sai valtiovarainministeriöltä koronatukea yhteensä 89,1 miljoonaa euroa. Lisäksi sosiaali- ja terveysministeriö myönsi HUSille testauskapasiteetin nostoa ja näytteenottoa ja analysointia varten 199 miljoonan euron avustuksen.

HUSin talouden kestävyys on edelleen heikentynyt. Omavaraisuusaste on laskenut ja suhteellinen velkaantuneisuus lisääntynyt. Vuonna 2020 omavaraisuusaste oli 23,8 prosenttia ja suhteellinen velkaantuneisuus 42,7 prosenttia. Suhteellisen velkaantumisen kasvu liittyy pääosin investointiohjelman vuoksi otettuihin lainoihin. HUSin lainakanta on kasvanut 220 miljoonasta eurosta 660 miljoonaan euroon vuosina 2016-2020.

Valtuuston asettamat sitovat tavoitteet; tilikauden tulos, sitovat nettokulut, investointien määrä sekä pitkäaikainen lainarahoitus, toteutuivat, kun talousarviota muutettiin vielä maaliskuussa 2021.

Yksityiskohtaisemmin HUSin tuloja ja menoja on kuvattu arviointikertomuksen talouspuussa sivulla 18-19.

Strategisten tavoitteiden toteutuminen

Strategiset tavoitteet koskivat Apotin käyttöönoton jälkeisen tuotannon normalisoitumista, henkilöstön halukkuutta suositella HUSia työpaikkana, asiakaspalautetta, eettistä käsittelyä vaativien tutkimuslupien käsittelyaikaa sekä ympäristökuorman pienentämistä. Tutkimuslupien käsittelylle asetettu tavoite toteutui. Osittain toteutuivat asiakaspalautteelle sekä ympäristökuorman pienentämiselle asetetut tavoitteet. Tavoitteet toiminnan palautumisesta Apotin käyttöönoton jälkeen sekä henkilöstön halukkuudesta suositella HUSia työnantajana eivät toteutuneet.  Tavoitteiden toteutumisen seurantaa vaikeuttaa se, että tilinpäätös ja toimintakertomus -asiakirjassa tavoitteille asetetut mittarit eivät kaikilta osin vastaa talousarviossa asetettuja mittareita.

Henkilöstöstä 65 prosenttia oli valmis suosittelemaan HUSia työantajana. Osuus on huolestuttavasti laskenut vuosi vuodelta ja organisaation tulee etsiä keinoja, joilla henkilöstön hyvinvointia tuetaan. Asiakaspalautteen määrää on saatu kasvatettua, ja asiakastyytyväisyys on HUSissa kokonaisuudessaan hyvällä tasolla.

Yksityiskohtaisempi kuvaus arvioinnista on esitetty vuoden 2020 arviointikertomuksessa (PDF 5 Mt).