Tarkastuslautakunnan vuosina 2020 ja 2021 antamien suositusten toteutuminen

Tarkastuslautakunta seuraa arviointikertomuksissa antamiensa suositusten toteutumista. Koska tarkastuslautakunnan toimikausi päättyy, on selvitetty kahtena edellisenä vuotena annettujen suositusten toteutuminen. Suositusten toteutumisesta on laadittu arviointimuistio (PDF 502 kt). Suositusten toteutuminen on arvioitu toimielin- ja viranhaltijapäätösten sekä asiakirja-aineistojen perusteella. Lisäksi on tarvittaessa pyydetty selvitys vastuullisilta viranhaltijoilta. Myös hallituksen arviointikertomuksesta 2020 ja 2021 antamat lausunnot on otettu huomioon,

Moni suositus on edelleen ajankohtainen

Arviointikertomuksessa 2020 annettiin 26 suositusta. Suositukset kohdistuivat valmius- ja pandemiasuunnitelmiin, tulospalkkausjärjestelmään ja henkilöstön hyvinvointiin, kriisiviestintään, tilinpäätös- ja toimintakertomus asiakirjaan, hoitoon pääsyyn, hankintoihin ja hankintatoimeen ja uusien lääkkeiden käyttöönottoon. Lisäksi suosituksia annettiin arvioinnin kohteina olleille HUS Asvialle ja Vatsakeskukselle. Annetuista 26 suosituksesta 13 arvioidaan toteutuneen, 12 on edelleen ajankohtaisia ja yhden suosituksen toteutumista on liian aikaista arvioida.

Arviointikertomuksessa 2021 annettiin 15 suositusta. Ne kohdistuivat hoitoon pääsyyn, hankintoihin, laitehankintayhtiöön ja päätösten ennakkovaikutusten arviointiin, Apottiin ja tietohallintoon, ruotsinkielisten palvelujen turvaamiseen, strategian seurantaan ja toimeenpanoon, tuottavuusohjelmaan, henkilöstöön, hoidon laatuun, iäkkäiden päivystyspotilaiden hoitoon ja etäpalveluihin. Lisäksi suosituksia annettiin arvioinnin kohteina olleille Diagnostiikkakeskus ja Tietohallinto -tulosalueille. Annetuista 15 suosituksesta 4 arvioidaan toteutuneen ja 11 suositusta on edelleen ajankohtaisia.

Vaikka huomattava osa suosituksista on edelleen ajankohtaisia, niin lähes kaikissa on tapahtunut myönteistä kehitystä tai niiden toteutumiseksi on aloitettu tai suunniteltu toimenpiteitä.

Hankintatoimen kehittämistä tulee jatkaa

Tarkastuslautakunta antoi useita suosituksia hankintatoimen ja hankintojen kehittämiseksi vuosina 2020 ja 2021. Myönteistä kehitystä on tapahtunut useiden suositusten kohdalla ja hankintavelkaa on onnistuneesti vähennetty. Siitä huolimatta kehittämistyötä on vielä tehtävänä. Keskeistä on saada hankintojen johtamisjärjestelmä käyttöön.

Tilintarkastajan mukaan hankinnoissa ja hankintatoimen kehittämisessä on edistytty. Tilintarkastuskertomus 2022 on vakiomuotoinen eli sitä ei ole mukautettu eikä se sisällä tarkastuksen tuloksissa lisätietoa hankinnoista. Tilintarkastajan yhteenvetoraportissa tilikaudelta 2022 todetaan, että on tärkeää edelleen jatkaa ja kehittää toimenpiteitä, joilla hankintojen kilpailuttaminen saatetaan hankintalain edellyttämälle tasolle. ​Lisäksi tilintarkastaja toteaa, että hankintojen johtamisjärjestelmän käyttöönotossa on suositeltavaa kiinnittää huomiota siihen, että järjestelmä tukee hankintoihin liittyvää sisäistä valvontaa.

Taulukko. Arviointikertomuksessa 2020 annettujen suositusten toteutuminen

Suosituksen nro ja aihe Toteutunut Edelleen ajankohtainen Ei voida arvioida
1 Valmius- ja pandemiasuunnitelmat x
2 Tulospalkkausjärjestelmä x
3 Tukitoimet henkilöstön jaksamisen tueksi x
4 Kriisiviestintä x
5 Tilinpäätös ja toimintakertomus -asiakirja x
6 Henkilöstön hyvinvointi x
7 Hoitoon pääsyn seuranta x
8 Lasten ja nuorten mielenterveyspalvelut x
9 Hankintatoimen järjestelmäratkaisut ja seurantamittarit x
10 Hankintaosaaminen x
11 Toistaiseksi voimassa olevat sopimukset x
12 Hankintatoimen järjestäminen x
13 Kilpailuttamattomien hankintojen riskit ja suorahankinnat x
14 Hankintojen vastuullisuus x
15 Hoitoketjut ja erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon yhteistyö x
16 Ulkopuolisten maksamat tapahtumat x
17 Uusien lääkkeiden käyttöönotto x
18 Lääkkeiden vaikuttavuuden arviointi x
19 Asvia: henkilöstön kehityskeskustelut ja häirintään puuttuminen x
20 Asvia: henkilöstön osaamisen kehittäminen x
21 Asvia: osastosihteerien keskittäminen x
22 Asvia: potilaspalautteen kerääminen ruokapalveluista x
23 Vatsakeskus: henkilöstön hyvinvointi x
24 Vatsakeskus: perutut leikkaukset x
25 Vatsakeskus: hoidon vaikuttavuus ja laatu x
26 Vatsakeskus: raportointi x

Taulukko. Arviointikertomuksessa 2021 annettujen suositusten toteutuminen

Suosituksen nro ja aihe Toteutunut Edelleen ajankohtainen Ei voida arvioida
Suositukset, joiden toimeenpano on välttämätöntä
1 Hoitoon pääsy x
2 Hankinnat x
3 Laitehankintayhtiön vaikutusten arviointi x
4 Apotti x
5 Tiedonhallintamalli x
6 Tilintarkastajan havainnot x
7 Ruotsinkielisten palvelujen turvaaminen x
Suositukset, joiden toimeenpano on tärkeää toiminnan tuloksellisuuden parantamisen näkökulmasta
8 Strategian seuranta ja toimeenpano x
9 Talous ja tuottavuusohjelma x
10 Henkilöstö ja rekrytointi x
11 Hoidon laatu x
12 Iäkkäät päivystyspotilaat x
13 Etäpalvelut x
14 HUS Diagnostiikkakeskus x
15 HUS Tietohallinto x